Tarjoamme laajan valikoiman kursseja ja koulutuksia

Meillä on tarjonnassamme satoja erilaisia koulutuspaketteja ja kursseja. Tähän mennessä ei ole vielä tullut vastaan sellaista aihetta, johon emme olisi voineet palveluita tarjota. Oli kyse sitten ylimmän johdon, osaston tai koko henkilökuntanne, asiakkaittenne, yhteistyökumppaneittenne tai muiden sidosryhmienne tarpeista kotimaassa tai ulkomailla, meiltä löytyy aina oikea ratkaisu. Meiltä saatte sekä yksittäiset intensiivikoulutukset ja -kurssit että pidemmät, muutamista päivistä viikkoihin tai kuukausiin kestävät sessiot. Pidempikestoisissa paketeissa koulutus tapahtuu tietyin väliajoin.

Tässä muutamia aiheitamme: motivaatio, työssä jaksaminen, tiimikoulutus, esiintymistaito, tyyli- ja etikettikoulutus, positiivinen ajattelu, muistikoulutus, ylimmän johdon kilpailuetukoulutus, johtoryhmille suunnatut specia-lkoulutukset ja itsensä ja/tai ammattitaitonsa kehittämiseen keskittyvät tilaisuudet,  samppanja-, viini-, viski- etc. tastingit ja koulutukset, sikarikurssit, kokkikoulut, tanssi- (kaikki mahdolliset tanssityylit ja huippuopettajat, mm. Tanssii tähtien kanssa -henkilöitä ja lukuisia muita), liikunta- (kaikki perinteisemmät ja uudemmat vaihtoehdot), jonglööri-, taikuri- ym. show-kurssit, naurukurssit, näyttelijäkurssit, äijä- ja extreme-kurssit, naisille suunnatut kurssit etc. etc.

Koulutus ja kurssit